Tuukan poika Jatkoa näytelmään "Tuukan tappelu" 3 sivuinen tarina by Numers, Gustaf von

TUUKAN POIKA

Jatkoa näytelmään "Tuukkalan tappelu" 3 sivuinen tarina

Luonnos

Kirj.

GUSTAF v. NUMERS

Suomentanut

Eero Alpi

Hämeenlinnassa, Boman & Karlssonin kustannuksella, 1903.

SILMÄYS NÄYTELMÄÄN "TUUKKALAN TAPPELU"

Pieni joukko heimostaan eksyneitä hämäläisiä on asettunut Pähkäselän rannoille. Siellä he ovat urheasti taistelleet päälleryntääviä karjalaisia vastaan, joita osa asuskelee läheisen Louhijärven seutuja.

Hanka on rutivanha, saita karjalainen. Suden tavoin on hän nuorempana maita kierrellyt, ahnaana itselleen aarteita kooten. Hän on hyökännyt lappalaisten laitumille, ryöstänyt kansaa, ottanut niitä orjiksi ja myynyt ne kultia vastaan. Aarteensa eivät ole vähäiset, ja huolellisesti säilyttääkin tuo ijäkäs kitupiikki ne lattiahirren alla, jotta ei kenkään saisi niistä vihiä. Vaan kuitenkin tietää kansa, että rikas on vanha Hanka, rikkaampi kuin kukaan muu, vaikka taloansa ei edes kunnolla hoitaa raski. Kurja onkin pirtti; huoneet kaatumaisillaan ja kuinka olisikaan, ell'eivät hänen lapsensa, Irja ja Ennu, töitä tekisi, ja talon ainoa orja, Lapin ryöstönainen, Vaina, talon hyväksi raataisi. Hänetkin on julma Hanka Lapista raahannut, lapsensa myynyt orjiksi, ja tämä onkin ainoa, joka alituisesti muistuttaa Hankaa hänen entisistä veritöistään. Tämä härnää ja loitsuillaan uhkaa tuota saamatonta saituria. Tämä ennustaa, että vielä kerran Hangan kullat lehdiksi kuivuvat ja vielä joutuu haudanpartaalla oleva verikoira Lemmen vihoihin. Hiisi hänelle julmistuu ja alkaa vainoomaan Lapin lasten sortajaa.

Irja on haaveksiva karjalaistyttö. Ei ole impi perinyt isänsä kurjaa luonnetta. Hän on puhdas kuin pulmunen, kaunis kuin keväinen auringonsäde. Omalla iloisella luonnollaan hän yksitoikkoiset päivänsä imanteiksi kirkastuttaa. Suru mieleen tulee tyttörukalle kuitenkin välisti, kun hän pelkosydämellä ajattelee, kenellehän isänsä mahtaa hänet vaimoksi myydä -- kenelle hyvänsä, kun vaan saa hyvän hinnan ja pääsee myötäjäisiä maksamasta.

Eräänä iltana ovat nuoret tanhualla tanssimassa. Karkeloita katsomaan on saapunut pari Hämeenpuolen poikaakin, nimittäin upporikas, jöröluontoinen Tuukka, iloisen veljensä Orvon kera. -- Tuukka, jykevä hämäläispäällikkö, asustaa äitinsä Elkan ja veljensä kanssa upeaa Tuukkalaa Pähkäselän rannalla. Hänellä on suuret määrät rikkauksia: viljaa, riistaa, kultaa, orjia ja karjaa. -- Pistääpä silloin Tuukan silmään tanssissa muuan karjalaistyttö ja ei aikaakaan, ennenkuin tämä saa mielitietyn aseman hänen sydämessään. Tyttö on kaunis Hangan Irja.

On kesäinen ilta. Irja ja Ennu ovat lehdessä metsässä ja ovat jo aikeissa palata kotiin kerppoineen, kun Tuukka äkkiä yllättää lehdikössä Irjan, jota veljensä kera ovat soutaneet Pähkänpuolelta kosimaan. Harvasanaisena ja jörönä hämäläisenä ei Tuukka kykene täysin tulkitsemaan sydämensä tunteita, lahjoittaa vaan Irjalle komeat kultaketjut ja lupaa tulla pian takaisin. Sijan näyttää Tuukkakin saaneen Irjan sydämessä, koska hän vienosti kuiskaa hämäläiselle hyvästiksi: "Älä unhota minua!" ja silloin hidasteleva Tuukkakin sulaa, ja kiihkoisasti käy hän tyttöä kädestä, huudahtaen: "En, en ikänä!"

Saita Hanka tietää kauniin tyttärensä olevan kultanen syötti rikkaille poikamiehille, ja hän toivookin saavansa hänestä hyvän hinnan. Etupäässä odottelee Hanka mahtavaa karjalaista Usua Irjaa kosimaan. Usu tuleekin. Ei lupaa muuta kuin tavallisen hinnan: viisi lammasta. Sanoo tyttöä heikoksi ja vähäveriseksi. Hanka vaan viekastelee, juottaa vieraalle olutta ja ylentelee hintaa. Kuuluupa silloin kumea humu. Se on Hämeen uhkea Tuukka, joka komeissa varustuksissa, suuren seurueen kanssa on hänkin puolestaan saapunut kosimaan Karjalan kauneinta kukkaa. Lupaa hyvän hinnan ja vaatii tyttöä. Vanha Hanka, joka huomaa myyjän aseman edulliseksi, kun on useampia ostajia, hieroo vaan kauppaa hiljakseen ja kestitsee vieraitaan oluella. Silloin julmistuu Tuukka, koppoo Irjan käsivarsilleen, kantaa hänet rantaan ja vie impensä Hämeeseen. Kauhistuu ijäkäs Hanka. Sokeena vihasta huutaa tuo ikäloppu saita kähisten jousta ja kalpaa -- häneltä livahtivat käsistä lihavat lampaat, kultakäädyt. Usu on vimmoissaan, Ennu raivoo ja tahtoo veneillä mennä ajamaan takaa ryöstäjää, vaan hämäläiset ovat hakanneet veneiden pohjat täyteen läpiä. Tuskissaan tuvassa kysyy Hanka Vainalta: "Mitä tekevät Ennu ja Usu". "Ulvovat rannalla, käpälät järvessä", vastaa Lapin noita voitonriemuisena. Kalvistuu Hanka, herponee vihasta ja kuolee vihdoin mielipuolena kiemuroiden kultakasansa päällä, Vainan häntä saatanallisesti kiusatessa.

Tapaamme sitten Irjan Hämeessä, Tuukkalan nuorena emäntänä, talon ilolintuna, Tuukan päivänpaisteena ja Orvon rattoisana seurakumppanina. Onnellinen olisi Irja, ei ikävöisi Karjalaan, ell'ei Tuukan vanha äiti, Elkka, häntä alituisesti härnäisi. Hän ei kärsi Karjalan ryöstönaista, poikansa lehtolemmikkiä ja käyttää jos jonkinmoisia keinoja, saadakseen Tuukan rakkauden Irjaa kohtaan kylmenemään. Virittelee pauloja monenlaisia tuo hämäläisnainen, jonka sanotaan olevan erään muinaisen takavetten kaunottaren, orjattaren äpärälapsi. Elkka rupeaa Tuukalle syöttämään, että Irja ja Orvo rakastavat salassa toisiaan, ja väittää Irjaa kavalaksi petturiksi. Orvo rakastaakin Irjaa, se on tosi, ja yrittääpä vietellä omakseenkin veljensä vaimoa. Tukahuttaa kumminkin nuori mies tunteensa ja antaa ajatuksensa muualle, sillä kuuluu huhuja, että karjalaiset valmistelevat sotaretkeä Hämeeseen, kostaakseen naisenryöstön. -- Yhäti kiehuu Elkka; kuin käärmeen suhina ruohikossa viiltää tämä Tuukan korvia. Alkaa jo Tuukkakin uskoa äitinsä parjauksia ja erään kerran äkillisen vihan vallassa haavoittaakin veljeään, vaan katuu kuitenkin jälleen. Orvokin syöntyy ja tunnustaa rakastavansa Irjaa, vaan silloin tämä lempeästi kääntyen Tuukan puoleen sanoo, ett'ei kukaan voi heitä toisistaan eroittaa, sillä Lempi on Tuukan ja hänen yhteen liittänyt; pyytääpä vielä mieheltään armoakin Orvolle. Silloin huomaa Orvo Irjan suhteen pettyneensä -- luuli Irjan häntä rakastaneen. Samassa huomataan Hangan Vaina mielipuolena ja hurjana vuorelle nousemassa, viitaten sauvallaan itää kohti. Tämä on merkki, että karjalaiset tulevat. Kotikahakka Tuukkalassa unohtuu tähän, sillä sota on tulossa ja kiireesti varustetaan puolustusta. Irja itse tarttuu rumpuun ja päristää kokoon hämäläiset. Kansaa tulee, ja ei aikaakaan, ennenkuin Tuukkalassa tapellaan. Verta vuotaa, aseet kalskahtelevat. Sotamelske kovenee, hurjenee. -- -- Kiihkoissaan katselee Elkka ihaillen taistelevia poikiaan "kahta suhisevaa käärmettä", jotka kotiaan puolustavat. Hän nauttii louhelaisten veren vuodannasta -- hän syytää kirouksia karjalaisille. Sekamelske on täydellinen. Naisia juoksee hädissään sinne, tänne, miehiä pakenee, ruumiita lisääntyy. Juoksee Irjakin epätoivoisena, hajallahiuksin, esiin, vaipuu maahan käsiään tuskissaan väännellen ja huudahtaa: "Kaikki tämä veri minun tähteni!" Siinä huomaa hänet Usu, hyökkää hänen kimppuunsa ja sitoo hänet. Joutuu paikalle myös Tuukka. Tulinen tappelu syntyy -- -- ja hullun Vainan kamala ääni kuuluu vuorelta: "Katsokaa, kuinka Lapin jumalat kostavat!"

Sotamelske alkaa hiljetä ja yö joutuu. Vaina hurjana riemuitsee, nähdessään sortajiensa nyt toinen toisiansa repivän, Usu uhittelee köytetylle Irjalle ja karjalaiset juovat hämäläisten hautajaisia, tuleen sytytettyjen talojen valaistessa julmaa taistelutannerta. Riemu voittajien keskellä on juuri hurjimmillaan, kun Vaina äkkiä huomaa Irjan, tuntee hänet, katkoo hänen köytensä ja ojentaa hänelle puukon. Irja hypähtää ylös, työntää puukon Usun rintaan ja pakenee pimeyteen.

Hävittäneet ovat karjalaiset Hämeen puolen. Tuukkala on raunioina ja kasottain lepää ruumiita maassa, joiden joukossa muiden muassa ovat Tuukka, Orvo ja Ennu. -- On pimeä keskiyö. Kaikki on jo kuoleman hiljaista tappotantereella. Haamun tavoin harhaa Elkka kuolleiden keskellä, ja saavutettuaan poikiensa ruumiit, laulaa hän heille surullisen kuolinlaulun. Saapuu Irjakin sinne kuolleita tarkastellen, ja Tuukan huomattuaan heittäytyy hän epätoivoisena sen ylitse. Elkka huomaa Irjan, ja katkeran vihan vallassa alkaa hän tätä vimmoissaan pilkkaamaan: "Riemuitse! Sinä olet vapaa! Häme on hävitetty -- minä vihaan sinua, sinä riistit minulta penikkani ja tapoit ne". Tuskissaan ja käsiään väännellen puhkee silloin sanoiksi Irja-raukka:

"Parempi mun oisi ollut, Parempi poloisen raukan Syntymättä, kasvamatta Näille päiville pahoille, Ilmoille ilottomille".

Huutaa vaan edelleen julmana Elkka: "Ole kirottu sinä kansani turma!" Silloin vaikertaa Irja: "Älä kiroa minua -- kuolee Tuukan lapsi sydämeni alla!" Nyt huudahtaa riemusta Elkka, kuullessaan Irjan olevan raskaana. Hän käy miniäänsä tulisesti kädestä kiinni ja riemuitsee: "Vielä kerran kostetaan Hämeen häväistys! Paetkaamme vuorille! Sinussa elää Hämeen heimon kosto!"

E. A.

HENKILÖT:

ELKKA, sokea ja kuuro. IRJA. TUUKAN POIKA, 17 vuotias LAUSON KUKKA, 14 vuotias. ENNU, Irjan veli, päällikkö Karjalassa. Jätetty kuolleena "Tuukkalan tappelun" viimeiseen näytökseen, vaan virkosi horrostilastaan. OTSO, vanha hämäläinen. LYYTIKKÄLÄ, suuresti kunnioitettu karjalainen. HÄMÄLÄISIÄ ja KARJALAISIA.

Hämäläiset omistavat Pähkäselän, karjalaiset Louhijärven. Näiden välillä on n.k. Suurkoski.

ENSIMÄINEN SIVU

Metsämaisema. Oikealla vanha petäjä, jonka latva ylettyy korkealle kulissien yli, niin ett'eivät katsojat voi sitä nähdä.

TUUKAN POIKA istuu tuumiskelevana pää käsiin nojautuneena.

OTSO tulee esiin metso olalla.

TUUKAN POIKA katsoo ylös. Terve Otso, sinullahan on ollut mainio aamuonni.

OTSO. No -- kyllä.

TUUKAN POIKA. Tiedätkö muuten mitään uutta?

OTSO. Hm, kyllä.

Äänettömyys.

OTSO kynsäisten korvallistaan. Katso päällikkö! On näet siten, että muutamat meistä vanhoista puhelevat, ett'emme voi koskaan unohtaa lampaitamme ja vuohiamme, jotka karjalaiset teurastivat siinä suuressa taistelussa. Sentähden olemme ajatelleet, että kun nuoria jo löytyy yhteensä viisikymmentä, ja meitä vanhoja korvilleen kaksikymmentä kelpaavaa miestä, pitäisi meidän tehdä öinen hyökkäys johonkin kylään Louhijärven kupeella, surmata väki ja ottaa niin paljon karjaa kuin kynsiimme saamme ja sitten pitkin jokea vetäytyä länttä kohti, missä heimomme esi-isäin sanotaan pitävän suuria käräjiä.

TUUKAN POIKA. Vai niin. -- Minä tiedän, että te kuulutte isoäidin puolueeseen. Voi kyllä olla, että te vanhat ikävöitte rikkauksianne, ja voitte jättää tämän alueen, missä olette saaneet päivänne ainoasti taistella, mutta me nuoret, jotka emme ole mitään kadottaneet, me emme tule koskaan hylkäämään näitä rantamia. Muutenkin on meitä vielä liian vähän. Karjalaiset laskevat miehiään sadottain. Ja mitä minuun itseeni tulee, rakastan minä rauhaa, enkä koskaan anna lupaa mihinkään yörynnäkköön. Teillä on hyvä aika asiaa ajatella. Syyskäräjät tulevat kuuden kuunkierron perästä ja silloin voitte esittää, mitä teillä on sanomista.

OTSO menee päätään pudistaen. Hm, hm. Paljon Irjaa, aivan liian paljon Irjaa.

TUUKAN POIKA vaipuu jälleen ajatuksiinsa. Männynkäpy tulee hypähdellen ja putoaa hänen syliinsä, pian jälkeen useampia, kunnes hän lopuksi saa kokonaisen kuuron päälleen. Hyppää ylös ja pudistaa kävyt päältään. Mitä ihmettä! Onko täällä oravia? Ei, susi-ilveksen täytyy sen olla. (Kiertää puun ympäri ja tarkastelee keskimäisiä oksia. Saa jälleen käpykuuron päälleen.) Ei, tätä en tosiansa ymmärrä. En näe edes varpusta.

Sydämellistä tytönnaurua kuuluu ylhäältä latvasta.

TYTTÖ. Kuule, menehän tuonne koivun luokse, niin saan nähdä oksien välistä -- oletko todellakin kaunis poika.

TUUKAN POIKA menee nauraen käskettyyn suuntaan.

TYTTÖ. No, kelpaathan sinä johonkin.

TUUKAN POIKA. Mutta millä kummalla olet joutunut sinne ylös ja kuinka pysyt siellä?

TYTTÖ nauraa sydämellisesti. Linnuthan ne ovat opettaneet.

TUUKAN POIKA. Vai niin. No, mikä nimesi on?

TYTTÖ. Minunko? Mikäs sinun?

TUUKAN POIKA. Tuukan poika.

TYTTÖ. Sehän on lysti nimi! Minua sanotaan vaan Lauson Kukaksi.

TUUKAN POIKA. Se vasta lysti nimi!

LAUSON KUKKA. Mahtaisikohan uskaltaa tulla alas!

TUUKAN POIKA. Tule pois, niin saan nähdä sinut tarkemmin, mutta elä putoa.

LAUSON KUKKA nauraen. Koska sinä olet nähnyt oravien putoavan? (Tulee raahustain alas ja istautuu alimmille oksille. Hän on puettuna ainoastaan kahteen lammasnahkaan, jotka ovat varpuvitsoilla yhteensidotut.) Mutta lupautko olla koskematta minuun, muuten kiipeen ylös jälleen. Kaikki pojat ovat niin ikäviä ja tuskastuttavia.

TUUKAN POIKA. Ole rauhassa, tule alas vaan.

LAUSON KUKKA hyppää yhdellä hyppäyksellä alas maahan.

TUUKAN POIKA. Mutta kaunis olet!

LAUSON KUKKA. Niinpä ne sanovat kaikki, vaan kaunis olet sinäkin. (Nauraa sydämellisesti.) Ja niin olemme me molemmat kauniita. (Huudahtaa äkkiä.) Huu! Mitä nuo?

TUUKAN POIKA kuulostaa puiden välistä. Vai niin, äiti ja isoäitihän ne ovat. Mihin kummaan ne nyt näin varhain menevät? Siksi aikaa lienee sinulle parasta, karjalaistyttö, että laitat itsesi puuhun jälleen.

IRJA tulee taluttaen Elkkaa, joka on hirveän näköinen. Pysähtyvät.

ELKKA. Minkätähden pysähdymme?

IRJA. Poikamme on täällä.

ELKKA hapuilee eteensä. Tule tänne pojanpoikani, että saan koettaa leukaasi, joko parta rupeaa kasvamaan. Niin, niin, pian lentää nuori kotkani kohti Karjalaa surmaamaan -- surmaamaan.

IRJA Tuukan pojalle. Muori on pahimmillaan tänään. Hän tahtoi välttämättömästi alas taistelutantereelle kirouksiaan ja kostoloitsujaan laulamaan.

TUUKAN POIKA. Sen huomaan.

ELKKA. Mennään eteenpäin Irja. (Mutisee niinkauvan kuin on näkyvissä): Tuho karjalaisheimolle, kirottu olkoon Louhen väki!

LAUSON KUKKA hyppää alas puusta. Hyi, miten tuo isoäitisi oli äärettömän ruma.

TUUKAN POIKA. Hm, muori on vanha.

LAUSON KUKKA. Tulevatkohan ne pian takaisin?

TUUKAN POIKA. Eivät, mummolla on tapana viipyä.

LAUSON KUKKA. Sinä olet niin kovin äitisi näköinen.

TUUKAN POIKA. Ehkä.

LAUSON KUKKA. Saanko minä istua polvellasi?

TUUKAN POIKA hieman kainostellen. Tule, kuten tahdot, mutta minunhan ei pitänyt saada koskea sinuun.

LAUSON KUKKA nauraa, kömpii hänen syliinsä ja lepää hetken hekumallisesti hänen käsivarsillaan. Pian nousee hän ylös, kietoutuu Tuukan poikaan ja suutelee häntä kiihkoisasti. Sinä olet niin äärettömän kaunis!

Esirippu laskee.

TOINEN SIVU

Suvisydän. Hämäläisten käräjäkenttä. Taustalla karkeatekoinen kunniaistuin. Tuukan poika istuu vähänmatkaa siitä ja veistelee nuolta.

LAUSON KUKKA huutaa metsässä. Pikku Tuukka huhuu!

TUUKAN POIKA. Lauson Kukka hohoo!

LAUSON KUKKA. Onko siellä ketään; saanko tulla sinne?

TUUKAN POIKA. Tule pois vaan.

LAUSON KUKKA (tulee äärettömän iloisena ja riemastuneena, istautuu hänen viereensä. Hiukan märkänä). Tiedätkö, pikku Tuukka, nyt kerron sinulle jotain merkillistä. Tunsin vähän aikaa sitten, ett'en ollut oikein terve, uin Sorsa-vanhuksen luo, joka kaikki tietää, ja hän sanoi: "Tiedätkö Lauson Kukka, että parin kuukauden perästä saat pojan". Eikö siitä tule hirveän hauskaa, pikku Tuukka? Minä vien sen ylös petäjänlatvaan, uin sen kanssa yli järven, ja opetan sitä Suurkoskessa sukeltamaan.

TUUKAN POIKA joka on karannut ylös, seisoo hetkisen ja katsoo eteensä, syleilee sitten häntä tulisesti ja kauvan. Nyt ymmärrän minä. Lauson Kukka tulee Tuukan kukkaseksi ja hämäläisten äidiksi. (Puoliksi itsekseen.) Ensin Irja, sitten hän, se sitoo -- rauhaa.

LAUSON KUKKA. En ymmärrä, mitä sinä tarkoitat.

TUUKAN POIKA. Et, sitä et voikaan.

LAUSON KUKKA vähän ajan kuluttua. Kuule Tuukka, kuinka suuri on lapsi, kun se on juuri äsken syntynyt?

TUUKAN POIKA nauraa. Etkö sinä ole nähnyt pikkulapsia Karjalassa, pieni metsäkyyhky?

LAUSON KUKKA suutaan vääristäen. Hyi! Saanko minäkin yhtäpienen lapsen? No, samahan se. Minä kannan sitä ympäri metsiä ja maita, laulelen sille kosken lauluja ja joutsenten tarinoita. Kuule, Tuukka, minä ymmärrän kaikki, mitä ne sanovat.

TUUKAN POIKA. Mutta tästälähin saat pysytellä alhaalla petäjänlatvasta. Nyt menehän hieman sivulle. Olemme pitäneet käräjiä aikaisesta eilisaamusta asti. Kansa meni kotiin syömään, mutta alkaa hämärtyä, meidän täytyy alkaa jälleen. Elä nyt laisinkaan pelkää.

Ottaa palikan ja lyö kolme voimakasta lyöntiä käräjärumpuun. Hämäläisiä alkaa kokoontua. Elkka ja Irja asettuvat vasemmalle puolelle Tuukan poikaa, joka nousee kunniaistuimelle. Hämäläiset tunkeilevat ympärille ja istuvat maahan piiriin jalat ristissä. [Niin tekevät vieläkin karjalaiset syrjäisemmillä seuduilla.]

TUUKAN POIKA. No, Otso, sinä joka olet asian alottanut, mitä sinulla on sanomista?

Muuan nuori hämäläinen on lähestynyt Lauson Kukkaa ja koettaa hyväillä häntä. Tuukan poika huomaa sen, hyppää ylös, tempaa jousensa, joka on ollut pystyssä nojautuneena kunniaistuinta vastaan, jännittää sen ja ärjäsee:

Päästä tyttö, hän on minun!

Irja syöksähtää esiin, näyttää hämmästyneeltä ja katselee jännityksellä Lauson Kukkaa. Hieman hämminkiä käräjissä.

TUUKAN POIKA istuu, heittää jousen pois. Rauhallisesti: Niin, Otso, mitä sinulla olikaan sanomista?

OTSO. Hm, niin, minä arvelen, että meidän on ottaminen takaisin, mitä olemme kadottaneetkin, hiipiä yöllä johonkin Louhijärven varakkaimmista taloista, ottaa niin paljon karjaa kuin kynsiimme saamme ja sitten vetäytyä Akaan ympäri heimolaisiemme luo länteenpäin.

NUORI HÄMÄLÄINEN. Heillä on yhtä ahdasta siellä. Auran Tuomas piispa munkkineen tungettelee niinkuin novgorodilaiset.

TOINEN NUORI HÄMÄLÄINEN tulisesti. Me emme ota koskaan muuta isänmaata kuin tämä.

YLEINEN HUUTO NUORTEN KESKUUDESTA. Ei, ei, me emme kulkuun!

TUUKAN POIKA. Käräjät ovat siis päättäneet rauhaa ja että pysytään kotona. Minä myöskin olen nyt rauhanmielisempi kuin ennen.

Äänettömyys.

Meillä ei ole siis täällä enempää tekemistä, ell'ei jollain ole jotain erikoista käräjiltä kysyttävää. (Muuan nuori ja vanha hämäläinen astuvat esiin piiristä. Tuukan poika nuoremmalle): No, Orava, mitä sinulla on kerrottavaa?

NUORI HÄMÄLÄINEN. Niin, Utro ja minä löimme aamulla vetoa pieksuparista, tulisiko käräjien päätökseksi sotaako vai rauhaa. Minä voitin ja katsokaa, mitä hän on minulle antanut. Kaksisataa vuotta vanhat pukinnahkaruojut, jotka hänen isoisänsä on tehnyt ja neljätoista läpeä. (Näyttää käräjäväelle parin vanhoja pieksuja.) Katsokaa, vaikka orava voisi lentää sisään tällaisesta lävestä. Pitäisikö minun nyt olla näihin tyytyväisen.

TUUKAN POIKA hymyilee Utrolle. Vai niin. Olette taas riidelleet. Mitä teillä on vastattavaa?

UTRO. Niin, ei ollut ollenkaan puhetta siitä, minkälaisten piti pieksujen olla ja jo eilen ajattelin näitä.

TUUKAN POIKA. No, Orava, kun kerran olet antanut pettää itseäsi, niin saat olla tyytyväinen.

Miehet poistuvat piiristä käräjäväen pilkatessa.

TUUKAN POIKA. Kokoonnumme siis jälleen keväällä kuuden kuukauden perästä, mutta muistakaa: Ei pienintäkään väkivaltaa karjalaisille, sillä sellaisen rankaisen minä ankarasti. Menkää nyt Tuukkalaan. Oluttynnörit seisovat valmiina ja lampaat pihisevät tulella. Toivon teille hauskaa käräjäpäiväiltaa. Tulen itse heti.

Kansa nousee ja hajaantuu. Tuukan poika istuu hetken kunniaistuimellaan, nousee ylös, ottaa Irjaa kädestä ja vie hänet Lauson Kukan luokse.

Äiti, ota valvontaasi ja rakasta minun pientä metsäkukkaani. Hänestä on tuleva päivänpaisteeni Tuukkalassa, niinkuin sinäkin olit isäni.

Molemmat naiset syleilevät toisiansa.

ELKKA nousee ylös ja sanoo tuimasti: Käräjät luullakseni ovat loppuneet ja meidän täytyy nyt kotia Irja, missä olet? (Hän hapuilee käsillään ja kohottaa ne sattumalta polvistuneiden naisten yli.) Karjalan miehet pitää tapettaman, naiset ja lapset hukutettaman, talot poltettaman, kostoa, kostoa!

(Esirippu laskee).

KOLMAS SIVU

Karjalaisten käräjäpirtti. Ennu istuu kunniaistuimella. Hänen edessään on pöytä. Oikeaan hänestä istuu suurikasvuinen Lyytikkälä valkeine partoineen, joka ulettuu alas aina suolivyölle.

Esiripun noustessa on käräjäpirtti täynnä meluavaa väkeä; puukkoja ja kirveitä näkyy kaikkialla. Hurjaa rähinää.

ENNU lyö täydessä vihan vimmassa kepillään ja käräjänuijalla pöytään; huutaa tavan takaa: Vaiti! hiljaa! päällikkö puhuu.

(Kun tappelua yhä vaan jatkuu, hyppää hän ylös tuoliltaan täydessä raivossa ja asettuu sen viereen. Ylikuuluvasti):

Karjalaiset, minä kieltäydyn olemasta päällikkönänne, ja se tuottaa teille häpeää.

(Tappelu herkenee ja melu hiljenee.)

Mitä tämä on? Tällaista ei ole vielä miesmuistiin tapahtunut. Pois veitset ja paikalla kirveet seinälle! Tänään tuomitsen käräjät sadan lampaan sakkoon. Metsolan Netto on tavattu varastamassa sikaa Turtolan sikoläätistä. Käräjät ovat senvuoksi tuominneet hänen maksamaan sakkoa kymmenen lammasta, ja tämän sakon tulee hänen maksaa -- --

MUUAN KARJALAINEN huutaa: Sitä sakkoa ei Netto koskaan maksa.

ENNU lyö tulisesti nuijan pöytään. Laki sanoo: joka keskeyttää päällikköä käyvillä käräjillä, sakotetaan kahdellatoista lampaalla. Sakko nostetaan aikaisin huomisaamuna. (Karjalainen istautuu joltisenkin nolona.) Jokaisella käräjämiehellä on vapaa sananvalta. On luvatonta, erittäinkin käräjillä, että tapellaan siitä, kuinka on äänestetty, ja sellaista ei vasta saa tapahtua. -- Käräjäin päätökset ovat jo sauvaan merkityt ja niitä en muuta, vaikka teurastaisitte toinen toisenne siinä minun edessäni. -- Netto sakotetaan ja minä nostan sakon.

Mutta ryhtykäämme toiseen kysymykseen. Viime aikoina on paljon puhuttu uudesta sotaretkestä hämäläisiä vastaan. Onko kellään tästä asiasta jotain sanottavaa?

Kaikki näyttävät huvitetuilta.

ENSIMÄINEN KARJALAINEN. Mitä siitä sen enempää; me otamme matkaan viisisataa miestä ja tapamme ne kaikki.

TOINEN KARJALAINEN. Puolet menevät kylän ympäri ja hyökkäävät pohjoisesta päin; me muut tulemme etelästä; kun kylä sitten on saarrettu, on se asia pian lopussa.

KOLMAS KARJALAINEN. Minä olen kuullut, että Tuukka on jättänyt jälkeensä pojan, joka kuuluu olevan suuri ja väkevä. Se on surmattava.

USEAT ÄÄNET. Niin, poika on tapettava.

NELJÄS KARJALAINEN. Ja Irjan tuomme kotiin.

VIIDES KARJALAINEN. Kerrotaan, että hämäläiset varustelevat hyökkäystä tänne ja sitten aikovat vetäytyä länteenpäin heimonsa luo.

Tyytymättömyyden huutoja.

KUUDES KARJALAINEN. Parasta on kiirehtiä, meillä on viiden päivän perästä kuuton yö, silloin sopii se mainiosti.

SEITSEMÄS KARJALAINEN hurjasti. Poltettaman pitää heidän käräjäpaikkansa ja pyhät lehtonsa ja rantansa kärvennettämän, niin että Pähkän puoli kaikkina aikoina todistaa karjalaisten kostoa.

ENNU toistaen harvakseen. Käräjät ovat niinmuodoin päättäneet, että viiden päivän perästä, kuunvaihdoksen aikana, tehdään sotaretki hämäläisiä vastaan. Me hyökkäämme vähintäin viidensadan miehen väkisinä, heidän kylänsä poltetaan, ja kaikki, joilla on henki, tapetaan; myöskin Tuukan perillinen. Heidän käräjäkenttänsä ja pyhät lehtonsa poltetaan, rannat kärvennetään ja Irja tuodaan kotiin. Onko se käräjäin mielipide.

HUUTOJA KAIKKIALTA. On, on, on!

ENNU ottaa esiin kirjosauvan, merkitäkseen käräjäin päätöksen, mutta asettaa sen hitaasti takaisin pöydälle, kun ovi avataan ja Tuukan poika suuren seurueen kanssa ja täydessä päällikkövarustuksissaan astuu sisään. Hämäläisjoukkue järjestyy oven luokse ja Tuukan poika astuu keskelle käräjäpirttiä tyynenä ja levollisena. Äänekästä nurinaa karjalaisten joukosta.

TUUKAN POIKA. Olen Tuukan poika, hämäläisten päällikkö; isäni oli väkevä Tuukka ja äitini Hangan Irja. Tulen maastani ja tarjoan rauhaa ja sovintoa. Jättäkäämme nämä veriset taistelut. Meidän syöntimaamme ovat kaukana toisistaan houkutellakseen. Mitä auttavat meitä nämä ainaiset tappelut.

MUUAN KARJALAINEN huutaa. Ei, rauhaa et koskaan saa, sotaa siksi kuin olette hävitetyt maanpäältä.

TOINEN KARJALAINEN. Ukko on luonut hämäläiset ja karjalaiset vihollisiksi. He eivät voi koskaan tehdä liittoa.

ENNU lyö voimakkaasti nuijan pöytään. Vaiti siellä!

TUUKAN POIKA jatkaa. Verikostot ovat meille hämäläisille yhtä pyhät kuin teillekin karjalaiset. Lauson Usu on surmannut isäni -- --

MUUAN KARJALAINEN. Se oli oikein.

ENNU lyö sauvaa pöytään. Vaikene, Pasko!

TUUKAN POIKA. Senvuoksi tulisikin minun surmata koko hänen sukunsa, mutta jätänkin koston Tapiolle. (Viittaa seurueeseen päin.) Kukka, tule tänne! (Lauson Kukka hiipii pelokkaasti hänen luoksensa.) Tässä näette Lauson Usun tyttären; häntä pyydän teiltä emännäksi Tuukkalaan -- --

MUUAN HURJA KARJALAINEN. Ei, Usun tytärtä et koskaan saa. Sinut ja joukkosi surmaamme me tänä yönä ja tällä lattialla.

ENNU hyppää ylös. Issa, lakimme sanoo, että muukalaisella on sama oikeus tuoda asiansa esiin käräjillä kuin karjalaisellakin, ja ett'ei kukaan saa häntä keskeyttää. Istu, sinä sakotetaan kymmenellä lampaalla.

Ukko Lyytikkälä, joka koko käräjien ajan on istunut rähinöistä välittämättä, tarkasteli alussa visusti Tuukan poikaa, samalla nähtävästi ajatuksiinsa vaipuen. Hän nousee nyt hitaasti ja luuvalon vaivaamana.

LYYTIKKÄLÄ. Minä, Lyytikkälä, olen tarkasti punninnut, mitä tämä nuori päällikkö on sanonut ja päättänyt, että Usun tytär olkoon hänen, sekä ehdotuksensa rauhasta ja sovinnosta hyväksyttäköön.

Istuu jälleen hitaasti. Pirtissä seuraa täydellinen hiljaisuus. Vähän myöhemmin alkavat muutamat karjalaiset kuiskia keskenään ja tehdä liikkeitä.

ENNU nousee ylös ja nilkuttaa sauvansa nojassa Tuukan pojan luo, ottaa häntä kädestä ja puristaa sitä voimakkaasti. Sukulainen! Sinä olet onnistunut voittamaan karjalaisten käräjillä yhtenä niiden pahimpana hetkenä. Huomenna lähetän sinulle kymmenen lammasta alas koskelle, te saatte lähettää niin monta kuin haluatte, uhriksi Ukolle naapurisovun jatkumiseksi.

Nilkuttaa jälleen takaisin tuolilleen.

JÄTTILÄISSUURI HÄMÄLÄINEN astuu äkkiä sisään ja lähestyy Tuukan poikaa. Päällikköni! Sinun ja meidän kaikkien äiti Irja on lähettänyt minut tänne tervehdyksellä: Elkka on kuollut!

Esirippu laskee.